Onnettomuusriski liikenteessä kasvaa lämpötilan ollessa lähellä nollaa

kirjoittaja  -
Hiljalleen lämpötilat alkavat lähestyä kohti nollaa ja mustaa jäätä ilmenee yleisemmin tienpinnassa. Musta jää on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita, jolloin onnettomuuden riski kasvaa. Lämpötilan laskiessa onkin syytä kiinnittää huomiota omaan ajotapaan ja turvavälin tärkeyteen.
talviautoilu

Liikenneturva muistuttaa, että vakaat sääolosuhteet totuttavat kuljettajat käyttäytymään tietyn mallin mukaisesti, eikä kelin vaihtuessa kuljettajan käyttäytyminen välttämättä muutu riittävästi sääolosuhteiden muuttuessa. Erityisesti nyt, kun alkutalvi on ollut leuto ja aamupakkasia on ollut harvoin, voi aamun liukkaus yllättää autoilijan.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen muistuttaa, että siltojen ylä- ja alapuolella mustaa jäätä saattaa syntyä erityisen herkästi vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Huomiota tien liukkauteen kannatta kiinnittää myös tien notkelmissa ja aukealle tultaessa.

Kuljettajan ajokäyttäytyminen vaikuttaa

Hätäjarrutuksen sattuessa on muistettava painaa jarrua riittävän voimakkaasti, vaikka ajoneuvossa olisikin abs-jarrut. Jarruja tulee osata käyttää oikein, jotta tekniikan tuomasta avusta on jotakin hyötyä. Liian suuressa tilannenopeudessa ei abs-jarruistakaan ole hyötyä. Karvonen muistuttaa, ettei renkaiden pito häviä itsestään, vaan kuljettaja omalla toiminnallaan aiheuttaa pidon häviämisen. Nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu.

Miten estää ajoneuvon pidon menettäminen?

  • Lähde liikkeelle ja kiihdytä maltilla. Liian nopeat lähdöt ja kiihdytykset saattavat saada vetävät pyörät lyömään tyhjää.
  • Muista huomioida nopeudessa liikenne, sääolosuhteet sekä oma ajotaito.
  • Voimakkaiden ja äkkinäisten ohjausliikkeiden välttäminen.
  • Huonojen sääolosuhteiden aikana kannattaa välttää ohituksia. Huonolla kelillä tehdyt ohitukset voivat pahimmillaan johtaa ajoneuvon hallinnan menettämiseen. Vaikka sääolosuhteet olisivat hyvät, on syytä välttää turhia ohituksia.

Liikenneturvan www-sivut. Liikennevinkki: Näin vaalit pitoa liukkaalla. 18.11.2015. Viitattu 11.12.2015.