Työskentely ABAXilla - Talous

kirjoittaja  -
Blogisarjamme kolmannessa osassa vilkaisemme ABAXin talousosaston arkeen. Myös Finance-osastomme sijaitsee uudella pääkonttorillamme Larvikissa Etelä-Norjassa. Suomalaisten osuus yrityksessä on kasvanut tasaista tahtia. Jan Mäkelä, Junior Accountant, on työskennellyt ABAXilla tämän vuoden maaliskuusta lähtien.
ABAX

Jan on "paluumuuttajana" Norjassa noin kymmenen vuoden takaa, jolloin hän lähti vaihto-opiskelijaksi Osloon tutustumaan paremmin norjan kieleen ja kirjallisuuteen. Kutsu ABAXille tuli Janille nopeasti, ja ajatus Norjaan muutosta oli tervetullut, vaikka aiemmin hän vain leikitteli ajatuksella.

Larvik on Espoosta muuttaneelle kirjanpitäjälle pieni ja leppoisa kylä, jossa kaikki on lyhyellä kävelyetäisyydellä. Voisi kai sanoa, että kaupunki on purjeveneineen Hangon norjalainen vastine kesäisin.

– Paikallinen elämäntapa on vähän sellainen, että aikaa ei katsota kellon viisareista tai kanneta turhaa huolta pikkuasioista. Norjalaiset vaikuttavat leppoisilta, ystävällisiltä ja kohteliailta. Voin kysyä työkavereiltani neuvoja ihan missä tahansa käytännön asioissa.

Heti aluksi ABAX vaikutti energiseltä ja hieman hullunkuriselta työympäristöltä March Madness -teemallaan, jossa työntekijöiden pään menoksi oli suunniteltu mielikuvituksellisia pukeutumis- ja tiimitehtäviä ja kilpailuja. Lisäksi elokuussa Lofooteilla järjestetty kickoff tarjosi Janille ja muille ABAXilaisille muistoja elinajaksi.

– Omat esimieheni ovat alusta alkaen olleet kannustavia. On ollut mahtavaa huomata, kuinka ABAX erottuu muista työnantajista työntekijöidensä sparraajana. Monesti haemme tiimissämme toisistamme uutta osaamista. Ajatuksena on, että ihmiset voivat kehittää osaamistaan ja tuoda uusia näkökulmia. Mottomme "Forskjellen er ABAX" tai "The Difference is ABAX" ilmaisee, että meidän on pyrittävä ylittämään asiakkaidemme odotukset.

Jan aloitti sopimushallinnosta huolehtimisen ABAXin Suomen liiketoimintojen osalta. Tehtäviin liitettiin myös nopeasti myyntireskontra, myynnin raportointi ja laskutus.  Toimenkuva on kuitenkin mukautuva, ja hän onkin saanut perehtyä myös ABAXin lippulaivatuotteen eli sähköisen ajopäiväkirjan räätälöintiin taloushallinnon järjestelmien lähtökohdista, Norjan tietulleihin sekä logistiikkaan.

– Yleensä aloitan työpäivän käymällä läpi edellisen työpäivän jälkeen tulleita palvelupyyntöjä, varsinkin jos tarvitsee soittaa Suomeen – olemme Suomea tunnin jäljessä, joten asiat on vähän helpompi ratkaista nopeasti, kun molemmilla osapuolilla on työpäivää riittävästi jäljellä. Käyn läpi myyntilaskuja, kirjaan uusia tilauksia ja päivitän myyntiraportin pitkin päivää. Välillä tuuraan pohjoismaisia kollegoitani talousosastolla vastaavissa asioissa.

Taloushallinnon tiimissä työskentelee 15 henkilöä Larvikissa, josta käsin vastataan päivittäin moniin asiakkaita askarruttaviin kysymyksiin. Jan saa puheluita asiakkailta eri pohjoismaista – ja katsoo tarkkaan soittajan maakoodin ennen puhelimeen vastaamista. Lisäksi on pidettävä huoli siitä, että muutokset päivittyvät niin taloushallinnon kuin muihinkin toiminnanohjausjärjestelmiin. Tehtävä vaatii sopeutumista siihen, että järjestelmät muuttuvat asteittain jatkuvasti.

– Juoksevassa kirjanpidossa voi joskus olla haasteita. Kaikesta huolimatta saamani tuki on ollut suureksi avuksi, ja olen pystynyt nopeasti ottamaan asiat haltuun.

Jan auttaa asiakkaita päivittäin. Joskus laskutus tarvitsee käynnistysapua, ja toisinaan tarvitsee vain kytkeä päälle jokin asetus ajopäiväkirjaan, kuten kuljettajantunnistus tai liikennevirran esittäminen.  Myös sopimusten ja laitteiden siirtäminen yrityksestä toiseen on Janin tehtävä.

– Voisi kai lyhyesti sanoa, että työ on käytännönläheistä ja mielekästä – ei siis ollenkaan sellaista ikävää paperityötä, miksi kirjanpitäjän työ usein mielletään.

ABAX