Voiko peilitön rekka olla turvallinen?

kirjoittaja  -
Hollantilainen Orlaco paljastaa esittelevänsä ensi vuonna rekan peilit korvaavan, huuhkajan korvia muistuttavan, taittuvan kameran.

Hyvästi sokeat kulmat, hankalat peruutukset ja pimeässä vaikeasti havaittava lähistö! Tervetuloa ohittajanhuomioinnit ja automatisoitu peilinkääntö – tosin ilman peiliä!

MirrorEyeTM käyttää kahta HD-tasoista kameraa rekan hytin kummallakin puolella omissa vanhan ajan "vinkkaria" muistuttavissa varsissaan ja reaaliaikainen kuva välittyy kojelautaan kiinnitettävään värilliseen näyttöön. Tieturvallisuutta parantaa etenkin naapurikaistalla jo olevasta ajoneuvosta kertova hälytys, mikäli kuljettaja on vaihtamassa kyseiselle kaistalle ajoneuvoa huomaamatta. Tämä kun voi joskus olla vaikeasti havaittavissa.

Vanhan kodinkonekauppiaan sanoja lainatakseni "Eikä tässä vielä kaikki!", sillä edellä mainittujen tieturvallisuutta lisäävien etujen lisäksi Orlaco on laskenut aerodynaamisten kameranvarsien vähentävän polttoaineenkulutusta verrattaessa perinteisiin suuriin sivupeileihin.

Tieturvallisuuteen ja polttoaineenkulutukseen tähtää myös ABAX Fleet Management –kalustonhallintamme esimerkiksi raporttien avulla, joita tutkiessaan voi löytää huimia kehittymisalueita!

Tästä voit vilkaista Orlacon upean teaser-esittelyn MirrorEyestä. Kutkuttavaa ajatella, mitä seuraavaksi keksitään ja mistä kaikista tekniikan auttavista ihmeistä kymmenen vuoden päästä voimme ajoneuvoissamme nauttia...