Ilta-Sanomat: Pysäköidyissä autoissa näkyy jo suuri muutos - Johtaja: Nämä katoavat seuraavaksi

kirjoittaja  -
Puhelimitse maksettava parkkeeraus teki viime vuonna kasvuloikan.

Vuonna 2014 autoilijat parkkeerasivat esimerkiksi kännykkämaksua tarjoavan EasyParkin palvelulla Suomessa 2,3 miljoonaa kertaa. Tämä on miljoona kertaa ja 74 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013.

Aikaisempina vuosina kasvuluvut ovat olleet vain kymmenen prosentin tasolla, kertoo EasyParkin tiedote.

Lähitulevaisuudessa muutos saattaa vielä kiihtyä, kun teknologia tunnistaa maksulliselle paikalle pysähtyneen auton, ja aloittaa parkkimaksun veloituksen automaattisesti. Kun auto lähtee liikkeelle, veloitus myös päättyy aikanaan täysin automaattisesti.

– Ihmisen uudistunut käytös yhdistettynä uusiin teknologioihin muuttaa myös kaupunkikuvaamme. Muutamia vuosia sitten hävisivät puhelinkopit, seuraavaksi vuorossa ovat lippuautomaatit. Sen lisäksi että kehitys tuottaa säästöjä kaikille osapuolille, se helpottaa ihmisen arkea erityisesti niillä osa-alueilla, joihin ei kohdistu kovin suurta positiivista tunnelatausta, sanoo EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Andersson.

Lähde: Ilta-Sanomien Autot-osion artikkeli: Pysäköidyissä autoissa näkyy jo suuri muutos - Johtaja: Nämä katoavat seuraavaksi. 24.2.2015. Viitattu 27.2.2015.