ABAX ostaa suomalaisen Salkatekin

-
Norjalainen sähköisten ajopäiväkirjojen valmistaja ABAX ostaa ajoneuvokaluston hallintajärjestelmien toimittajan Salkatekin. Yritysosto on osa ABAXin kasvustrategiaa.

Lehdistötiedote 29.12.2014

Euroopan johtava sähköisten ajopäiväkirjojen valmistaja ABAX ostaa Salkatek Oy:n, joka tunnetaan Route4 ja C-Track-kalustonhallintajärjestelmistä. Kaupan myötä Salkatekin henkilökunta, noin 10 henkilöä, siirtyy ABAXille vanhoina työntekijöinä. Yhdistymisen jälkeen ABAXin maajohtaja Jarkko Jaakkola aloittaa ABAX Finlandin toimitusjohtajana ja Salkatekin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Salo jatkaa yhtiön asiantuntijana. Yrityskauppa tulee voimaan 1.1.2015.

Salkatekin osto tukee ABAXin strategiaa kasvaa Euroopan suurimmaksi ajopäiväkirjojen ja kalustonhallinnan palvelujen toimittajaksi. Alkujaan norjalainen ABAX toimii Norjan lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Iso-Britanniassa. Suomessa yhtiö aloitti huhtikuussa. Yhtiö tarjoaa asiakkailleen johtavaa teknologiaa alalla, joka vaatii jatkuvaa innovaatiota, tiedon suojaamista ja tietoturvaa.

"ABAX ja Salkatek sopivat hyvin yhteen sekä teknologisesti että asiakaskunnan puolesta. Yhtiöt täydentävät hyvin toisiaan, sillä niiden vahvuudet ovat eri tuoteryhmissä. Alalle on tyypillistä, että se muuttuu nopeasti, ja markkinat edellyttävät innovaatioita, hyvää tietosuojaa ja -turvaa. Haluamme ABAXilla ratkaista ajoneuvoja käyttävien yritysten ongelmia. Yhdistämällä Salkatekin ja ABAXin tuotevalikoimat ja osaamisen voimme palvella entistä laajempaa asiakaskuntaa", sanoo Petter Quinsgaard, ABAX Groupin toimitusjohtaja.

"Salkatekin osto laajentaa merkittävästi ABAXin suomalaista asiakaskuntaa, sillä kaupan myötä tuotevalikoimamme laajenee kattamaan kalustonhallintaa ja raskaiden ajoneuvojen palveluita. Tuotevalikoiman laajennus tukee myös ABAXin suunnitelmaa kasvaa Euroopan suurimmaksi ajoseurannan ja kalustonhallinnan palvelujen tarjoajaksi. Samalla saamme lisää ammattitaitoista henkilöstöä auttamaan meitä entistä parempien palveluiden rakentamisessa", sanoo ABAXin Suomen maajohtaja Jarkko Jaakkola.

“Yritysjärjestely tarjoaa asiakkaillemme entistä paremman tulevaisuuden. Salkatek on viime vuosien aikana kasvanut voimakkaasti. ABAX tuo lisää osaamista ja resursseja järjestelmiemme kehittämiseen ja avaa tuotteillemme pääsyn kansainvälisille markkinoille", sanoo Salkatekin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Salo.

Salkatek on asiakasmäärällä mitattuna Suomen suurin ajoneuvokaluston hallintajärjestelmien toimittaja, jonka tuotteet perustuvat ABAXin lailla GPS-paikannukseen ja -seurantaan.

Salkatekin toiminta jatkuu toistaiseksi ennallaan. Kaupan myötä ABAXin tuotevalikoima laajentuu kattamaan myös kalustonhallinnon ratkaisuja ja raskaammalle kalustolle tarkoitetut ajoneuvoseurannan ratkaisut. Salkatekin Route4- ja C-Track-kalustonhallintajärjestelmät sopivat kaikenkokoisille autoille henkilöautoista rekka-autoihin.

Lisätietoja:

ABAX Group

Petter Quinsgaard, CEO

+47 90 912 277

pq (at) abax.no

ABAX Finland Oy

Jarkko Jaakkola, Maajohtaja

040 525 9336

jaj (at) abax.fi

Salkatek Oy

Pekka Salo, toimitusjohtaja

0500 683 101

pekka.salo (at) salkatek.fi