Vakaita lukuja ABAXilta vuonna 2015

kirjoittaja  -
ABAX on julkaissut tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2015. Se osoittaa liiketoiminnan tuoton 50 prosentin kasvun, nostaen lopputuloksen 359 miljoonaan Norjan kruunuun (MNOK) 2015. EBITDA vuodelle 2015 oli 50,7 MNOK.

ABAXin yhtiökokous on hyväksynyt vuoden 2015 tilinpäätöksen.

Korkeat myyntiluvut, kannattava toiminta ja neljä uutta yritysostoa on vaikuttanut siihen, että ABAX kasvatti huomattavasti tuloksia vuoteen 2014 verrattuna.

"Vuosi 2015 oli erinomainen vuosi meillä ja saavutimme vuoden 2014 tulokset jo ennen viimeistä vuosineljännettä. Olemme kasvaneet runsaasti samalla kun olemme pitäneet toiminnan kannattavana. Siitä olemme totta kai kiitollisia", kertoo ABAX Finland Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Jaakkola.

Tilintarkastuskertomus heijastaa suurta kasvua sekä orgaanisesti että maantieteellisesti uusien yritysostojen kautta. ABAX teki neljä yritysostoa vuonna 2015. Trevler Holding B.V:n yritysosto avasi toukokuussa 2015 Hollannin markkinat.

Marraskuussa ABAX jatkoi vahvistumistaan Englannissa ostaessaan siellä takaisin itselleen franchisen ABAX UK Ltd:n.

"Neljän uuden yrityshankinnan kautta toteutimme kasvustrategiaamme ja kurssia jonka olemme asettaneet yrityksellemme. ABAX on ottanut vuona 2015 jälleen yhden uuden askeleen eteenpäin ja olemme vahvistaneet asemaamme Euroopassa kohti johtavaa roolia alallamme", Jaakkola jatkaa.

Kohokohdat vuonna 2015

  • Kasvuprosentti 50 %
  • Neljä uutta yritysostoa: Trevler Holding B.V, Bli Best AS, FrontTek AS, ABAX UK Ltd.
  • Uusi markkina-alue Hollannissa ja Englannin markkinoiden lujittaminen

Taloudelliset avainluvut (milj. Norjan kruunua)        2015   2014   Muutos %
Liiketoiminnan tuotto                                                      359    240          50
EBITDA                                                                         50,7   41,2         23

Lisätietoa ja kommentteja
Jarkko Jaakkola, CEO, ABAX Finland Oy, jaj@abax.fi, p. 040 525 9336